09.12.2013

CANTORES MINORES ESITTÄÄ TÄNÄ JOULUNA SÄVELTÄJÄMESTARI J.S. BACHIN JOULUORATORION KOKONAISUUDESSAAN

Tulevana jouluna Helsingin tuomiokirkon poikakuoro Cantores Minores esittää perinteisesti J.S. Bachin Jouluoratorion kokonaisuudessaan. Kolme ensimmäistä kantaattia, jotka kuoro on esittänyt säännöllisesti vuosittain vuodesta 1981 alkaen, kuullaan Mäntsälän kirkossa ke 18.12.2013 klo 19 ja Helsingin tuomiokirkossa to 19.12.2013 klo 19.

LOPPIAISENA ESITETTÄVÄT JOULUORATORION KOLME VIIMEISTÄ KANTAATTIA KUULLAAN BAROKKISOITTIMIEN SÄESTYKSELLÄ

Jouluoratorion harvemmin kuullut kolme viimeistä kantaattia esitetään loppiaisena ma 6.1.2014 klo 18 Helsingin tuomiokirkossa. Kapellimestari Hannu Norjasen johtajakaudella on aloitettu yhteistyö barokkiorkestereiden kanssa ja nyt teoksen loppuosa kuullaankin barokkisoittimien säestyksellä, kun orkesterina on 25-vuotisjuhlavuottaan viettävä Suomalainen barokkiorkesteri.

Teoksen solisteina kaikissa konserteissa ovat Mari Palo, sopraano, Maria Kettunen, altto, Tom Nyman, tenori, ja Juha Kotilainen, basso. Loppiaisena esitettävien kolmen viimeisen kantaatin konsertissa solistina on lisäksi poikasopraano Joonatan Pylkkönen. Orkesterina ennen joulua esitettävissä kantaateissa on Lohjan kaupunginorkesteri. Konsertit johtaa kuoron taiteellinen johtaja kapellimestari Hannu Norjanen.

CANTORES MINORES-KUORO ESIINTYY JOULUN ALLA LÄHES 30 KERTAA

Joulun aika on Cantores Minores -kuorolle perinteisesti kiireistä aikaa.
Kuoron eri ryhmät esiintyvät kaikkiaan lähes 30 kertaa, joista 14 on pääkuoron täysimittaista konserttia pitäen sisällään edellä mainitut Bachin Jouluoratorio-konsertit.

Viime viikolla kuoro esitti menestyksekkäästi CM-alumni jazzvirtuoosi Iiro Rantalan säveltämän Jouluoratorion Espoossa ja Helsingissä pidetyissä konserteissa. Samalla julkistettiin tämän yli tunnin mittaisen Jouluoratorion levytys, jota on saatavilla hyvin varustetuista levykaupoista. Helsingin konsertti kuullaan myös YLE Radio 1:ssä su 15.12.2013 klo 19.03.

J.S. BACHIN JOULUORATORIO JA CANTORES MINORES -
YLI 30 VUOTTA PERINTEEN SYNTYMISESTÄ

Cantores Minores esitti Bachin Jouluoratorion ensimmäisen kerran 15-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vuonna 1967 professori Heinz Hofmannin (johtaja 1962-87) johdolla.

Jouluoratoriota alettiin säännöllisesti esittää vuonna 1981, jolloin mm. Helsingin Sanomien Hannu-Ilari Lampila kommentoi arvostelussaan seuraavasti: ”Pikkukanttoreille Jouluoratorio sopii paljon paremmin kuin oopperakuorolle”. Vuonna 1983 Hofmann päätti, että kuoro esittää Jouluoratorion kaikki kantaatit Bachin 300-vuotisjuhlien kunniaksi. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut. Vasta professori Christian Hauschildin johtajakaudella (1987-2004) CM esitti Jouluoratorion kokonaisuudessaan vuonna 1988. Kuoron nykyinen taiteellinen johtaja kapellimestari Hannu Norjanen aloitti jouluna 2009-10 uuden perinteen, jossa oratorion kolme ensimmäistä kantaattia esitetään ennen joulua ja kolme viimeistä kantaattia joulun jälkeen loppiaisena.

Vuonna 1995 aloitettu yhteistyö Lohjan kaupunginorkesterin kanssa on mahdollistanut Jouluoratorion esittämisen myös Helsingin lähialueilla.

Vuoden 1991 Jouluoratoriokonsertti myytiin loppuun, ja yleisömenestys on jatkunut tähän päivään saakka - Helsingin tuomiokirkko on täyttynyt ääriään myöten vuosittain. Tavoitteena on, että muutaman vuoden kuluessa myös Jouluoratorion kolmen viimeisen kantaatin esitys saavuttaa samanlaisen suosion, kuin perinteisesti ennen joulua esitetyt ensimmäiset kantaatit.

J.S. Bach: Jouluoratorio (kantaatit I-III)
ke 18.12.2013 klo 19 Mäntsälän kirkko
to 19.12.2013 klo 19 Helsingin tuomiokirkko
Cantores Minores
CM Koulutusryhmien kuoro (19.12.)
Mari Palo, sopraano, Maria Kettunen, altto,
Tom Nyman, tenori, Juha Kotilainen, basso
Lohjan kaupunginorkesteri
Joht. Hannu Norjanen
Liput: alk. 20/15 e (18.12.); 45, 35, 20/15, 10 e (19.12.; numeroidut rivit) + Lippupalvelun toimituskulut 1,50-12,50 e/kpl
Lippupalvelun lippukaupat ja tuntia ennen ovelta
(konsertin kesto n. 1 h 30 min)

J.S. Bach: Jouluoratorio (kantaatit IV-VI)
ma 6.1.2014 klo 18 Helsingin tuomiokirkko
Cantores Minores
Joonatan Pylkkönen, poikasopraano,
Mari Palo, sopraano, Maria Kettunen, altto,
Tom Nyman, tenori, Juha Kotilainen, basso
Suomalainen barokkiorkesteri
Joht. Hannu Norjanen
Liput: alk. 45, 35, 20/15, 10 e (numeroidut rivit)
+ Lippupalvelun toimituskulut 1,50-12,50 e/kpl
Lippupalvelun lippukaupat ja tuntia ennen ovelta
(konsertin kesto n. 1 h 30 min)

CANTORES MINORES -KUORON MUITA JULKISIA KONSERTTEJA JOULUKUUSSA

Joulukonsertti
su 22.12.2013 klo 18 Helsingin tuomiokirkko
Cantores Minores
Joht. Hannu Norjanen
Heikki Orama, laulu
Markus Malmgren, urut
Liput: 15 e (numeroimattomat rivit)
Ennakkomyynti: SAPA-jalkapallojuniorit, sähköpostilla: cm.liput@sapa.fi ja tuntia ennen ovelta
(konsertin kesto n. 1 h 15 min)

Perinteinen Joulukonsertti
ke 25.12.2013 klo 17 Helsingin tuomiokirkko
Cantores Minores, CM Koulutusryhmien kuorot, CM Tiernapojat
Johtajat: Hannu Norjanen, Anna Hurme, Timo Pihkanen, Terhi Orpana,
Anna Sandström
Esilukija: tuomiorovasti Matti Poutiainen
Tapio Tiitu, urut
Liput: alk. 30, 25, 15/10, 5 e (numeroidut rivit) + toimituskulut
Lippupalvelun lippukaupat ja tuntia ennen ovelta
(konsertin kesto - duration n./ca 1 h 15 min)