29.03.2018

PIKKUKANTTOREIDEN UUDISTUNUT PASSIOPERINNE

Cantores Minores -kuoro esitti J.S. Bachin Johannes-passion ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan jo kolmantena toimintavuotenaan vuonna 1955 silloisen johtajansa Peter Lacovichin johdolla. Vuotuinen perinne Bachin passiokonsertista tuli vuonna 1975, kun professori Heinz Hofmann päätti ottaa Johannes-passion pitkäperjantain passiokonsertin vakioteokseksi. Vuonna 1993 professori Christian Hauschild aloitetti perinteen, jossa Bachin mestariteokset Johannes- että Matteus-passio esitetään vuorovuosin pitkäperjantaisin.

Vuonna 2018, nyt kun kuoron ensimmäisestä Matteus-passio -esityksestä tulee kuluneeksi 25 vuotta, päätettiin kokeilla ensimmäistä kertaa sen esittämistä kahteen kertaan Hiljaisella viikolla Helsingin tuomiokirkossa. Teoksen solisteina on kaksi Cantores Minores-kuoron kasvattia Jyrki Korhonen Jeesuksena ja Teppo Lampela alttosolistina (kontratenori). Tiistain 27.3. ensimmäinen konsertti onnistui taiteellisesti erinomaisesti. Myös yleisö löysi konsertin kun lähes 700 henkeä tuli todistamaan teoksen 25-vuotisjuhlaesityksiä.

Huomenna pitkäperjantaina 30.3.2018 teos esitetään perinteisellä paikallaan Helsingin tuomiokirkossa klo 18. Konsertin lippuja on saatavilla vielä kaikkiin kategorioihin Ticketmasterin lippukaupoista sekä tuntia ennen konsertin alkua kirkon pohjoisovelta (Kirkkokadun puoli).

J.S. BACH: MATTEUS-PASSIO

pe 30.3.2018 klo 18 Helsingin tuomiokirkko

Kuorot:
Cantores Minores

CM Koulutusryhmien kuoro (valm. A. Hurme ja T. Pihkanen)

Solistit:
Tom Nyman, evankelista, Jyrki Korhonen, Jeesus, Helena Juntunen, sopraano, Teppo Lampela, kontratenori, Niall Chorell, tenori, Heikki Kilpeläinen, basso
sekä Veikko Vallinoja (Pilatus), Johan Krogius (ylipappi), Matti Korhonen (Juudas), Patrik Järventausta ja Matti Mänttäri (I todistaja), Andrew Lahti-Nuuttila (II todistaja), Wäinö Pylkkönen (I palvelijatar) ja Taneli Maijala (II palvelijatar) (Cantores Minores -kuorolaisia)

Suomalainen barokkiorkesteri

Johtaja: kapellimestari Hannu Norjanen

Liput: 65, 50/40, 30/25, 15 e (sis. Ticketmasterin käsittelykulut sekä käsiohjelman; numeroidut rivit; ei numeroituja paikkoja)
Ticketmasterin (www.ticketmaster.fi) lippukaupat
ja tuntia ennen kirkon pohjoisovelta

Konsertin kesto n. 3 h 15 min (yksi väliaika 15 min)

TÄÄLTÄ TULLAAN, BUDAPEST! -KONSERTTI TI 8.5.2018

Cantores Minores on kutsuttu konsertoimaan toukokuussa (15.-19.5.2018) Con Spirito -kirkkomusiikkifestivaalilla Unkarissa (Pécs, Békéscsaba, Nyíregyháza). Kutsujana on Unkarin valtiollinen konserttitoimisto Filharmonia Hungary. Konserttien ohjelmassa on J.S. Bachin Magnificat in D ja Singet dem Herrn -motetti sekä J. Mäntyjärven Canticum Calamitatis Maritimae. Konserteissa avustavat paikalliset solistit ja orkesterina on Budapesti Vonósok -kamariorkesteri kapellimestari Hannu Norjasen johdolla.

Ollakseen iskukunnossa Unkarissa kuoro esittää saman ohjelmiston ti 8.5.2018 klo 18 Helsingin tuomiokirkossa yhdessä solistien ja Lohjan kaupunginorkesterin kanssa kapellimestari Hannu Norjasen johdolla.

TÄÄLTÄ TULLAAN, BUDAPEST!

ti 8.5.2018 klo 19 Helsingin tuomiokirkko

Unkarin konserttikiertueen ohjelmistoa:
Johann Sebastian Bach: Singet dem Herrn BWV 225
Jaakko Mäntyjärvi: Canticum Calamitatis Maritimae
Johann Sebastian Bach: Magnificat, D-dur BWV 243

Cantores Minores
Solisteja
Lohjan kaupunginorkesteri
Joht. Hannu Norjanen

Liput: 30/15 e (numeroimattomat rivit)
(sis. Ticketmasterin käsittelykulut ja käsiohjelman)
HUOM! Tässä konsertissa numeroimaton katsomo!
Ticketmasterin lippukaupat ja tuntia ennen ovelta
(konsertin kesto n. 1 h 15 min; ei väliaikaa)